Ilkka Olander - Freelance sound engineer / composer
säveltäjä, miksaaja, äänimies

Ilkka Olanderilla, 29 on monipuolinen kokemus audioalalta. Hänen opiskeluhistoriansa sisältää musiikkiteknologian opintoja Sibelius Akatemiassa ja Pop-Jazz konservatoriolla (2002-), äänisuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa Elokuvataiteen osastolla ja digitaalista äänituotantoa (erit. interaktiivisuus) Medialaboratoriossa (2007-). Hänen opettajinaan ovat toimineet muun muassa Dan Tigersted, Robi de Godzinsky ja Janne Viksten.

Olander on toiminut vuodesta 2004 ääniteknikkona Kulttuuriasiain-
keskuksen eri toimipaikoissa, mm. kaupunkikulttuuriyksikössä, Stoassa ja Malmitalossa. Vuonna 2005 hän perusti Äänitaivas –yrityksen, ja on sittemmin tehnyt vaihtelevia äänitöitä esimerkiksi levy-yhtiöille, tapahtumanjärjestäjille ja itsenäisille artisteille. Suuri osa näistä projekteista toteutetaan hänen omassa korkeatasoisessa studiossaan Arabianrannassa.

Olanderilla on vahva äänityksen, miksauksen ja musiikkituotannon osaaminen, mutta ensisijaisesti hän näkee itsensä säveltäjänä. Pääinstrumenttinsa koskettimien lisäksi hän hallitsee kitaran, basson ja rummut. Tärkein sävellyksen väline hänelle kuitenkin on moderni digitaaliaudiotyöasema (DAW). Innoituksensa hän saa usein eri musiikkityylien piirteiden yhdistelemisestä ja tuoreiden soundien etsinnästä. Erityinen mielenkiinnon kohde on sointiväri, jonka avulla kuulijalle voidaan luoda alitajuisia vaikutelmia, emootioita ja tunnelmia. Kiinnostus musiikin väriin on johtanut hänet yhteistyöhön muun muassa elokuvan tekijöiden ja multimediataiteilijoiden kanssa.

Ilkka Olander CV >>>
Valikoituja tekstejä >>>